Hoitolapsi

Meille saapui pariksi yöksi kylään hoitolapsi. Eli ystäväni parikytkiloinen staffi-neitokainen nimeltään Jilla, kavereiden kesken Lilli tai Lalli. Pipa ja Jilla ovat olleet rakastavaisia ehkä yksi vuotiaista saakka, ovat suht saman ikäisiä. Jälleen näkemisen riemua ei voita yhtään mikään, kun kaksikko kohtaat toisensa, ja parisuhde jatkuu aina siitä mihin se viimeksi jäi. Kämppä on täynnä koirankarvoja, matot rutussa ja kokoaikaista vahtaamista luiden ja ruokien perään. Välillä saattaa tulla pieni sanaharkkakin, koska Lilli on hyvin innokas ja ilkikurinen, ja Pipa taas pitää rauhasta ja pienen koiran isolla egolla vahtii reviiriään. Mutta kun sopu syntyy, ne putsaavat toistensa naamat ja korvat ja kainalot ja ei-ei-paikat ja nukkuvat vierekkäin tuhisten. Tai Lillukka oikeastaan enemmän kuorsaa ja röhkii. Ja Suikkanen on mielissään, kun sängyssä pötköttää pari kaverusta poikittain, ja siellä pitäs vissiin ihmistenkin nukkua. Mä varmaan täyttäisin koko sängyn koiranpennuilla ja heivaisin Suikkasen sohvalle. ;)

Kaunis neito.

"Älä kuvaa siinä. Minä nukun."

Oon aikaisemminkin huomannut, että Pipan mieleen on enemmän tuollaiset muodokkaat mimmit, joilla on näköä, kokoa ja ääntä. Vajaa vuoden ikäisenä kun Pipulla oli vielä aika paha murkkuikä, ja tyttökoirat alkoivat kiinnostaa hieman enemmänkin kuin normaalikoiralla. Koirapuistossa se unohti kokonaan leikkimisen ja merkkili reviiriään jokaiseen aitaan, ja kukaan tyttökoira ei ollut turvassa. Ja mitä isompi biatch, niin sen parempi! Kyllä hävetti, kun noin 5 kiloinen pikku poikani roikkui ison ja muhkean berhandilaisen toisessa takakintussa, tai missä lie ulokkeessa mihin vain ylsi, ja nylkytti menemään kieli pitkällä! Tämäntyyppinen toiminta oli muiden koirapuistoharrastajien mielestä todella huvittavaa, mutta itseäni enemmänkin ahdisti ja turhautti ainainen kieltäminen ja karjuminen ja siltikään sana ei mennyt perille. Siitä lähtien poika on niissä piireissä kulkenut lisänimellä Seksi-Pipa. Pipa joutui lääkäriin muutamaan otteeseen ja sai hormonitoimintaa vähentäviä pistoksia, jotka pienen hetkisen auttoivatkin, mutta yht'äkkiä tilanne pahenikin huomattavasti ja Pipan pissapistoolista alkoi tiputtaa verta! Sai sydän syrjällään taas viedä lääkäriin luullen, että "nyt se koira kuolee siihen että sitä panettaa niin paljon!". Tämän tilanteen jälkeen lääkäri diagnotisoi Pipun vakavasti yliseksuaaliseksi ja suositteli pallukoiden poistoa. Pakkohan se tietenkin oli tehdä, vaikka ajattelin että yritän säästää raukan tuollaisilta toimenpiteiltä. Eihän se ole oikein, jos toinen kärsii niin paljon hormooneistaan, niin parempi se on päästää toinen kärsimyksistään, kun se ei vielä ole päässyt tuikkaamaan ketään tyttökoiraa. Se mistä ei tiedä, niin ei satuta, eikä sitä osaa silloin kaipaakkaan. Case closed.

Näinpä näin, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Pipu on normaali itsensä ja leikkisä, iloinen kaveri. Välillä se pelästyttää ihmeellisillä jutuilla, tulee äkillisiä sairastumisia, mutta välillä tuntuu että mamma tässä dramatisoi tilanteita pahemmiksi mitä ne oikeasti ovatkaan!

T