Hoitolapsi

Meille saapui pariksi yöksi kylään hoitolapsi. Eli ystäväni parikytkiloinen staffi-neitokainen nimeltään Jilla, kavereiden kesken Lilli tai Lalli. Pipa ja Jilla ovat olleet rakastavaisia ehkä yksi vuotiaista saakka, ovat suht saman ikäisiä. Jälleen näkemisen riemua ei voita yhtään mikään, kun kaksikko kohtaat toisensa, ja parisuhde jatkuu aina siitä mihin se viimeksi jäi. Kämppä on täynnä koirankarvoja, matot rutussa ja kokoaikaista vahtaamista luiden ja ruokien perään. Välillä saattaa tulla pieni sanaharkkakin, koska Lilli on hyvin innokas ja ilkikurinen, ja Pipa taas pitää rauhasta ja pienen koiran isolla egolla vahtii reviiriään. Mutta kun sopu syntyy, ne putsaavat toistensa naamat ja korvat ja kainalot ja ei-ei-paikat ja nukkuvat vierekkäin tuhisten. Tai Lillukka oikeastaan enemmän kuorsaa ja röhkii. Ja Suikkanen on mielissään, kun sängyssä pötköttää pari kaverusta poikittain, ja siellä pitäs vissiin ihmistenkin nukkua. Mä varmaan täyttäisin koko sängyn koiranpennuilla ja heivaisin Suikkasen sohvalle. ;)

Kaunis neito.

"Älä kuvaa siinä. Minä nukun."

Oon aikaisemminkin huomannut, että Pipan mieleen on enemmän tuollaiset muodokkaat mimmit, joilla on näköä, kokoa ja ääntä. Vajaa vuoden ikäisenä kun Pipulla oli vielä aika paha murkkuikä, ja tyttökoirat alkoivat kiinnostaa hieman enemmänkin kuin normaalikoiralla. Koirapuistossa se unohti kokonaan leikkimisen ja merkkili reviiriään jokaiseen aitaan, ja kukaan tyttökoira ei ollut turvassa. Ja mitä isompi biatch, niin sen parempi! Kyllä hävetti, kun noin 5 kiloinen pikku poikani roikkui ison ja muhkean berhandilaisen toisessa takakintussa, tai missä lie ulokkeessa mihin vain ylsi, ja nylkytti menemään kieli pitkällä! Tämäntyyppinen toiminta oli muiden koirapuistoharrastajien mielestä todella huvittavaa, mutta itseäni enemmänkin ahdisti ja turhautti ainainen kieltäminen ja karjuminen ja siltikään sana ei mennyt perille. Siitä lähtien poika on niissä piireissä kulkenut lisänimellä Seksi-Pipa. Pipa joutui lääkäriin muutamaan otteeseen ja sai hormonitoimintaa vähentäviä pistoksia, jotka pienen hetkisen auttoivatkin, mutta yht'äkkiä tilanne pahenikin huomattavasti ja Pipan pissapistoolista alkoi tiputtaa verta! Sai sydän syrjällään taas viedä lääkäriin luullen, että "nyt se koira kuolee siihen että sitä panettaa niin paljon!". Tämän tilanteen jälkeen lääkäri diagnotisoi Pipun vakavasti yliseksuaaliseksi ja suositteli pallukoiden poistoa. Pakkohan se tietenkin oli tehdä, vaikka ajattelin että yritän säästää raukan tuollaisilta toimenpiteiltä. Eihän se ole oikein, jos toinen kärsii niin paljon hormooneistaan, niin parempi se on päästää toinen kärsimyksistään, kun se ei vielä ole päässyt tuikkaamaan ketään tyttökoiraa. Se mistä ei tiedä, niin ei satuta, eikä sitä osaa silloin kaipaakkaan. Case closed.

Näinpä näin, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Pipu on normaali itsensä ja leikkisä, iloinen kaveri. Välillä se pelästyttää ihmeellisillä jutuilla, tulee äkillisiä sairastumisia, mutta välillä tuntuu että mamma tässä dramatisoi tilanteita pahemmiksi mitä ne oikeasti ovatkaan!

T

Keittiön lampun kohtalo.

Suikkanen rikkoi meidän keittiön lampun. Aamulla herätessään, se käveli keittiöön reteästi venytellen, osui yhteen lasipalleroista, joka heilahti pitkälle, ja takaisin laskeutuessaan osui muihin palleroihin ja halkesi. Sirut kuulemma lensi kaaressa pitkin keittiötä. En ollut paikalla tämän onnettomuuden sattuessa ja asia ilmoitettiin mulle sivulauseessa varovasti: "kävin tossa viemässä Pipan ulos kolmen aikaan ja kävin hakee ruokaa Siwasta ja rikoin muuten keittiön lampun ja sit Ake soitti ja tuli pelaa pleikkarii...". Aha, okei.

Ja siis en oikeastaan edes pitänyt siitä lampusta erityisemmin, mutta pakko oli silloin muuttaessa keittiöön joku ostaa, mutta budjetti ei silloin antanut myöten kalliimpaan ja hienompaan. Joten IKEAn reissulla muuta krääsää hakiessamme, toi tarttui mukaan. Mutta pakko mun oli ainakin esittää että olin harmissani; nyt mulla on mahdollisuus saada siihen sellanen lamppu mistä itse tykkään. :D Ja rikkoja saa myös korvata, niinkuin se lupasikin.

Oon kyllä ihan superiloinen tosta uudesta lampusta! Tsiigailin nettikaupoista kaikenmoisia malleja eri hintaluokista, mutta uskokaa tai älkää, parhain ja tyylikkäin valaisin mun makuuni löytyi Prismasta! Hain nimenomaan paljon yksinkertaisempaa ja simppelimpää ratkaisua ja neutraalia väriä, joten tollainen rosterinen kypärämalli oli siisteimmän oloinen. Yksi iso valaisin tai varjostin on jotenkin kauniimpi katsella kuin monta pientä ruikulia, ja tota kaavaa oon yrittänyt toteuttaa jokaisessa tän kämpän huoneessa. Ja tämä valaisin sopii hyvin yhteen myös leivänpaahtimen, kahvinkeittimen ja blenderin kanssa, jotka ovat musta-rosterisia.

Sainpa vielä Suikkasen asentamaan sen samantein kun päästiin kaupasta kotiin! Hah! No hei, en mä olis itse sinne katonrajaan edes jakkaran kanssa yltänyt..

T

Posti toi...

...aarteita! <3 Mä oon aika paha nettishoppailija. Nykyään käyn tosi harvoin vaatekaupoilla, kosmetiikkaostoksilla tai muissa kaupoissa konkreettisesti, koska netistä saa kaiken niin helposti!!! Sit vaan köpöttelee lähikauppaan tai harvemmissa tapauksissa postiin hakemaan pakettia. Ja parasta on et jos saa ilmaisen kotiinkuljetuksen! Luksusta! Vain siinä tapauksessa käyn kaupungilla ihan oikeissa liikkeissä, jos en vain löydä netistä etsimääni. Ai että, ihminen on niin mukavuuden haluinen. Tai laiska.

Klik! Ostoskoriin. Klik! Ostoskoriin. Klik klik klik! Askartelutarvikkeet ovat kuin karkkeja! Ihania haaraniittejä, timantteja, tarroja, leimoja, kimalteita, kartonkeja, nauhoja ja kaikkea muuta jännittävää! Ja niitä yhdistelemällä saa upean näkösiä hand-made kortteja, joita on ihanaa antaa lahjaksi tutuille ja läheisille. Ehkä olen jopa koukussa siihen, että kaikki ihastelevat ja ilahtuvat niin kovasti niistä. Koitan aina keksiä jotain persoonallista, henkilökohtaista ja uutta. Aina se ei tietenkään toimi, ja heittelen olan yli roskikseen pieleen menneitä kokeiluja ja suunnitelmia.

Värikkäitä nauharusetteja ja haaraniittejä.

Softis aakkosia, kimaltekevia reunatarroja ja kruunuja ja herkkiä siirtokuvia.

Mustia, valkoisia, kultaisia ja hopeisia ohuita tarranauhoja, kuviollisia reunatarroja ja numeroita.

Tarrapohjaisia helmiä ja timangeja, metallisia haaraniittejä, puukantainen korsettileimasin, kirkkaita pieniä leimasimia ja punaoranssi leimasintyyny.

Suosin yleensä Klemmarikellarin, Heinikan ja Sinellin askartelutarvikeverkkokauppoja. Niistä löytyy monipuolisesti eri merkkejä ja todella hyviä löytöja ja tarjouksia. Katotaan mitä mä näistä tarvikkeista keksin ja kuka sen saa ja mitä varten. :)

T

Pieniä sieviä lahjoja

On yhdentekeviä pikkujouluja, joissa odottaa saavansa talon puolesta mahdollisimman paljon syödäkseen ja enemmän juodakseen, ja joissa käydään esittäytymässä ykköset yllä, ja väännetään pepsodent hymyä puolituntemattomien ihmisten edessä, kun he kertovat yhden tekevää tarinaa jostain täysin jonninjoutavasta valaistumispyhiinvaellusmatkasta maapallon keskipisteeseen, ja sitten ne vaan puhuu puhuu ja puhuu ja et saa sanottua sanaakaan tai edes nyökättyä tähän väliin, että voisit luikerrella jonnekkin pylvään taakse piiloon huutamaan mielessäsi, että "MITÄ IHMETTÄ MÄ TÄÄLLÄ TEEN?!". Argh.

Ja sitten on niitä pikkujouluja, joihin kutsut ne rakkaimmat ystäväsi. Olit nähnyt heitä useammin tai harvemmin, juttu jatkuu aina siitä, mihin se viimeksi jäi. Ja voitte nauraa yhdessä näille stressaaville näyttäytymisbileille, joissa tärkeimpiä puheenaiheita on kenellä on aito Luikkari Vuittoni ja kenellä ei. Voitte istua kynttilöiden lämpimässä leiskussa ja juoda mukikaupalla punaviiniglögiä. Eikä tarvitse lähteä minnekkään, ja vielä parempaa, ei tarvitse jonottaa aamuyöllä taksia pakkasessa takaisin kotiin. Ne juhlat jäävät parhaiten mieleen. Silloin haluan panostaa syömiseen ja juomiseen, tarjoiluun ja ulkoasuun ja viihtyvyyteen. Tärkeintä ei ole se, että kuinka monta viinipulloa saadaan kumottua. Ihania ystäviä on myös kiva lahjoa.

Yläkulmassa oleva metallinen lumihiutale on haaraniitti, joulukoristeet ovat siirtokuvia ja tekti tarrapohjainen.

Korttipohja hieman kupruilee, koska päällystin sen helmiäisvärillä ennen muun koristuksen liimaamista. Punaiset helmet ovat haaraniittejä. Suihkutin tagiin  petrolinsinistä helmiäissuihketta, jolloin siihen jäi hauskoja tummia varjoja. Teksti on leimattu mustalla leimasinvärillä ja sen päälle on piirretty musta kimalleliima. 

Pitsikuvio on tarranauhaa. Kultaiset napit ovat haaraniittejä. Teksti on leimattu kultaisella leimasinvärillä ja kultaisella kohopulverilla.

Kun annan lahjoja, haluan koko ensivaikutelman olevan mietitty sen ihmisen mukaan, kenelle lahja tulee. Haluan, että lahjan saaja tuntee itsensä tärkeäksi, koska olen käyttänyt aikaa myös lahjapaperin miettimiseen tai muuhun koristeluun ja vaikka lahja itsessään ei olisi rahallisesti arvokas, kaunis paketti ja koristeellinen kortti tekee siitä arvokkaamman. Rakastan korttien askartelemista, ja melkein kunnon koristeltu kortti on yksinäänkin todella hyvä lahja.

T 

Seinä täyteen Meitä.

Me olemme asuneet Suikkasen kanssa yhdessä jo vuoden. Muuten ollaan oltu kimpassa jo kaksi vuotta. Kun saatiin tämä meidän perkuleen kallis unelmavuokrakolmio, oli sanomattakin selvää, että kuka tämänkin luukun sisustaa. Suikkasen entinen koti Käpylässä oli aika naurettava poikamiesboksi, ja olin tehnyt jo selväksi aikaisemmin että jos muutetaan yhteen, niin noi mummon antamat lautaset, isän veistämät hyllyt ja kaverin antama ruma, iso ja ruskea nahkainen nojatuoli nimeltään Mauri, EI TODELLAKAAN muuta sitten Meille. Noh, oli mullakin mummon antama astiasto ja äidin vanha ruokailuryhmä.

Joten, suurin osa toistemme kamoista heivattiin mäkeen ja ostettiin tilalle yhteisiä, uusia tavaroita ja huonekaluja. Eli mä suunnittelin ja Suikkanen toimi suurinpaan osaan maksumiehenä. En ole ikinä saanut näin tärkeää tehtävää, koska kyseessä oli Meidän ensimmäinen yhteinen koti. Ja molempien pitäisi siellä viihtyä kuin kotonaan (eikä vain mun...). Siitä syntyi yhteinen pesä. <3

En ole ikinä edes kotoa muuttaessani asunut niin isossa kämpässä, että täytyisi ihan oikeasti miettiä, mitä millekkin seinälle tulee, koska sitä tavaraa on ollut yleensä enemmän kuin koko kämppään ylipäätänsä mahtuu. Nyt mua häiritsi yksi seinänkaistale, joka ei oikein kuulu mihinkään huoneeseen ja on vain keskellä kaikkea. Isona, laakeana ja valkoisena.

Mulla oli muhinut päässä jo jonkin aikaa valokuvakollaasi, jollaisia olin nähnyt aikaisemmin muiden kavereiden seinällä. Ajattelin tekeväni sellaisen jokaisessa kodissani, missä olen yksin asunut, mutta tuntui hölmöltä laittaa valokuvia seinälle vain omasta itsestään. Toki kaiffareiden kuvia olisi voinut ripustellakkin, mutta halusin kollaasin merkitsevän jotain merkittävämpää (sori vaan kaverit..).

Hankin pikkuhiljaa kehyksiä ja sopivia valokuvia, ja ajanmittaan niitä on kerääntynyt lisää ja lisää. Ulko-ovelta johtaa suora käytävä tälle seinälle, niin kehyksien värityskin tuntui helpoimmalta valita eteisen värien mukaan; mustaa, valkoista ja hopeaa.

Kehyksiä olen hankkinut milloin mistäkin olen kivannäköisiä löytänyt; Tiimarista, IKEAsta, Clas Ohlsonilta, jne. Nimiemme etukirjaimet saimme tuparilahjaksi ystävältä ja nyt niille löytyi fiksua käyttöä, kun löysin "&"-merkin Ellokselta. Pipan nimikirjaimet pitäisi varmaan myös työntää johonkin väliin. Tarkoitus olisi pikkuhiljaa saada seinä täyteen, sitä mukaa miten meidän yhteinen elämä kulkee ja saamme muistoja ikuistettua :)

T

Petits gâteaux banane-chocolat

Ei, en osaa oikeasti tippaakaan ranskaa, mutta otsikko tuntui hienommalta kuin "Banaani-suklaa kuppikakku". Rakastan leipomista, mutta en todellakaan ole mikään Kinuskikissa. Lähellekkään. Enemmän oikeastaan käytän aikaani keittiössä kiroilemiseen kuin siellä onnistumiseen, mutta yrittänyttä ei ikinä laiteta (mitä se ikinä tarkoittaakaan..) Ajattelin silti laittaa tänne niitä onnistuneita ja epäonnistuneita tuotoksia ja reseptien kera!


***

12 kpl isoissa muffinssivuoissa:

150 g       voita
1,50 dl     sokeria
1 rkl   vaniljasokeria
2              kananmunaa
2              isoa banaania
2 dl          vehnäjauhoa
2 tl           leivinjauhetta

Kuorrutus:

125 g       pehmeää voita
1 dl          maitoa
½ dl         kaakaojauhetta
1 rkl         vaniljasokeria
8 dl          tomusokeria
nonparelleja

Ohje:

Sulata voi.
Sekoita voimakkaasti puuhaarukalla kananmunat ja sokeri tasaiseksi.
Lisää voi ja hienonnetut banaanit.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan varovasti sekoittaen.

Jaa taikina 12 muffinivuokaan. Paista 175 C noin 20-25 minuttia.

Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään. Lisää tarvittaessa hieman maitoa
tai tomusokeria, jos kuorrutus tuntuu liian kovalta tai löysältä.
Levitä kuorrutus muffineille ja laita pinnalle koristerakeita ja -kuvioita.

Nämä luomukset ovat niitä onnistuneita, vaikka kuorrutukset eivät menneet niinkuin unelmissa, mutta maistuivat juuri siltä miltä pitikin.

Ja siis näitä kandee joskus kokeilla!

PS, viininpunainen tarjoilulautanen on Pentikin Bola-astiastoa.

T

My BFF

Tämän blogin yksi sankareista on rakas pikku hauvavauvani Pipa. Muilta nimiltään Pipu, Piputin, Piipuri, Pikku Poika, Pipsu, Pipuliini, Pissatassu, Kakkiainen ja Tapsa. Ensimmäiseksi ja viimeiseksi mainitut ovatkin ainoita mitä se tottelee. Siis silloin kun tottelee.

Pipa on rodultaan perunkarvatonkoira, joka on Suomessa suht harvinainen. Yksilöitä on noin 300-400 kpl.  Rodun juuret johtavat jo inkojen aikoihin, joten jalostuksellisesti tämä rotu on todella puhdas. Tämä rotu tosiaan on ihan karvaton (lukuunottamatta haituvia hännässä, tassuissa ja päälaella), eli hauvat ovat ihan nahkaisia, pigmenttimuutosten peittämiä ja hieman ryppyisiä, mutta rotumuunnoksena löytyy näitä Pipan kaltaisia karvallisia versioita, joita saattaa jokaiseen pentueeseen syntyä joko puolet tai vähemmän. Vaikka karvalliset yksilöt  ovat täysin puhdasrotuisia, niitä ei huolita näyttelyihin ainakaan Suomessa, koska rotumääritelmä ei tunne tätä karvallista muunnosta. Karvallisten rekisteröinti toki onnistuu. Tästä rodusta voisi jaaritella vaikka monta sivua, mutta tämä pienehkö infopaketti riittäköön näin alkuun. ;)

Tästäkin rodusta on myös kokomuunnoksia; pieni, keskikoko ja iso. Piipuriini on näistä tuo pikkuinen, eli noin 31 cm säkäkorkeudeltaan ja n. 5,7 kg. Hyvä ja kompakti paketti.

Pojan eka talvi ja ensimmäinen koirapuistokäynti 5 kk ikäisenä.

Pipu saapui luokseni eräänä marraskuisena iltana vuonna 2010, noin 5 kk ikäisenä. Pentueeseen oli syntynyt 4 uros pentua, joista kaksi oli karvattomia ja kaksi karvallisia, ja kuten arvaten saattaa, nämä "arvokkaammat" karvattomat pennut olivat myyty jo ihan samantien. Mutta kukaan ei ollut huolinut Pipaa vielä luovutusiän jälkeenkään. Pipan kuvan löytäessäni, rakastuin ensisilmäyksellä ja tiesin sen olevan mun elämäni mies, vaikka tuota rotua en ollut eläissäni kuullutkaan. Kun ensimmäisen kerran Pipan tapasin, se hyppäsi mun käsivarsille heti kun pääsin kasvattajan luona ulko-ovesta sisään. Samalla reissulla se lähti mun kanssa sitten omaan kotiin, vaikka mun oli tarkoitus mennä vain katsomaan sitä.

Pikku Pojan harrastuksiin kuuluvat solmuluiden nakertaminen omassa sohvassaan, kovaa juokseminen ja hyppiminen, rapun ja hissin vahtiminen ja siitä äänekkäästi ilmoittaminen, bussilla ajelu, kaikkien ihanien naisten huomioiminen, olivat ne koiria tai ihmisiä, vieressä kiehnääminen, ruoan kerjääminen ja yleisen ihastuksen aiheuttaminen. Pipa vierailee mun työpaikalla myös säännöllisin väliajoin asiakkaita ilahduttamassa.

Tämä touhukas pieni hölmönaama ehtii ja änkee mukaan kaikkialle ja kaikkiin asioihin; vessaan, sänkyyn ja kaiffareita tapaamaan, mutta viihtyy myös yksikseen, tosin harvoin. Mammanpoika on mammanpoika, sanoi kuka tahansa mitä vain, we are meant for each other. Forevö.

T

Minusta.

Kaiken työn ja muun stressaavan elämän ohessa päätin ryhtyä blogin rustaajaksi, huomion keskipisteenä olemisesta kun pidän niin kovasti. :D Blogin kirjoittaminen tuli ajankohtaiseksi ehkä noin 1,5- vuotta sitten, kun päätimme työporukalla aloittaa yhteisen blogin pitämisen. Bloggaaminen oli ihan uusi juttu mulle, mutta jännä miten se voikin koukuttaa! Olen osaomistajana helsinkiläisessä parturi-kampaamossa, jossa teen itseasiassa kaikkea muuta kuin hiuksiin liittyvää. Yksityisyrittäjän elämä ei ole ruusuilla tanssimista ja päivästä suurinosa menee liikkeen kanssa naimisissa olemisessa. Myös uusi parisuhde ja yhteenmuuttaminen boifrendin kanssa antoi yhden asian lisää tämän tehotytön kiireiseen elämään.

Teini-iässä tuli kirjoitettua kirjastollinen päiväkirjoja, jotka ihan oikeasti alkoivat sanoilla: "Rakas Päiväkirja..". Avoimena ihmisenä olen tottunut suoltamaan huoliani, mielipiteitäni ja muita asioitani tutuille ja tuntemattomille, joka on toiminut jonkinlaisena terapiana. Yrittäjyyden työpaineet, jatkuva asiakkaiden kanssa kanssakäyminen ja taloudellinen toimeentulo pakotti mut keksimään itselleni harrastuksia. Nypläämistä. Visiointia. Mielenrauhaa. Ja ajatus omasta blogista, jossa jakaisin tätä omaa elämääni ja mielenkiintoisia mielenkiinnon kohteitani, pakottaa mut opettelemaan kirjoittamisen fiilistelyn uudestaan. Eli teinivuosien glitterikantisista ja sydämiä täyteenpiirretyistä lukollisista päiväkirjoista päästiin läppärillä näpyttämiseen. Ja nyt ei päiväkirjan lukot enää pidättele uteliaita silmiä, kun julkaisen oman elämäni bittiavaruuteen. Mutta onneksi pidän huomiosta.

Blogille näppärää nimeä miettiessäni, selailin erään nimeltämainitsemattoman hakukoneen sanakirja-kääntäjää. Syöttelin sanoja jos mihin järjestykseen suomeksi ja englanniksi, ja haeskelin eri merkityksiä mikä mua voisi parhaiten kuvastaa. Englanti-Suomi kääntyi tosi kömpelösti kääntäjällä:

Pretty foolish stuff = Aika typerää kamaa. Tai typerät jutut. Se oli sitten siinä.

Heh, oikeasti olen ihan kiva tyttö. Tyttö, joka rakastaa käsillä tekemistä, pieniä kauniita asioita, aikaansaamisen onnistumista. Ja se materialistisuus. Jos jokin asia tekee mut onnellisesksi niin haluan sen itselleni suoda. Oli se sitten koru, huonekalu, kosmetiikka tai Tiimarin askartelu ALE-laari! Harakkahan ei voi vastustaa kimmeltäviä asioita. Koirakavereiden kanssa peuhaaminen, askarteleminen, sisustaminen ja yleisesti oman elämäni ja mieleni tasapainottaminen ovat myös tärkeitä asioita, joita haluan käsitellä. Tämä blogi lähtee käyntiin nyt ihan kokeiluna, ja katsotaan mihin asti päästään!

Tervetuloa lukemaan.

Tiina